Mari Paikkari

Mari Paikkari

Työskentelen ammattimaisesti ja täyspäiväisesti kuvataiteilijana ja muotoilijana. Olen koulutukseltani taideteollisen muotoilun maisteri ja keramiikkataiteen kandidaatti (Aalto-yliopisto) sekä ympäristösuunnittelun insinööri (AMK). Olen myös suorittanut kaksi vuotta sivuaineopintoja Kuvataideakatemian kuvanveisto-osastolla sekä vuoden opintoja Pekka Halosen akatemiassa. Asun Helsingissä ja työhuoneeni sijaitsee Keravan Saviolla osana 20 hengen taiteilijayhteisöä.

Työskentelyni on materiaalilähtöistä ja tapahtuu vahvassa vuorovaikutuksessa saven kanssa. Työni on vuoropuhelua minun ja materiaalin välillä, dialogia, joka on hedelmällisintä silloin, kun en pakota savea mihinkään tiettyyn muotoon tai lopputulokseen, annan vain suunnan. Tällöin hyödynnän ja korostan saven luonnollisia ominaisuuksia.

Haluan tehdä teoksia joiden katsominen tuntuu kosketukselta.

30.05.2020