Olen porvoolainen kuvataiteilija ja taidegraafikko. Valmistuin Lapin Taidekoulusta 1994.Toimin Porvoon kansalaisopistossa kuvataiteen tuntiopettajana.
Tykkään tehdä taidetta monipuolisesti eri tekniikoilla, kuten syväpainografiikka, öljy-, akryyli- ja akvarellimaalaus. Aiemmin keskityin enemmän grafiikkaan, mutta nykyisin maalaaaminen vetää puoleensa.
Taiteen tekeminen on parhaimmillaan flow-tila, jossa kuva tuntuu syntyvän itsestään ja taitelija on vain välittäjä.
Haen inspiraationi enemmän sisältäni, kuin ulkoapäin. Grafiikan töissä jokin sisäinen tunne tai ajatus pyrkii esille ja jos se on tapeeksi vahva, niin työstän sen kuvaksi.
Maisemani ovat mielenmaisemia, jotka ovat tallentuneet sisäiseen muistiini luonnossa kulkiessani ja joita tunne värittää.
”Itämaisessa mustemaalaustaiteessa ei pyritä jäljentämään kuvattavaa kohdetta vaan sen henki. Vanhat mestarit kuljeskelivat luonnossa vaikuttuen maisemien tunnelmasta. Vasta ateljeessaan he ryhtyivät työhön.” (Japanilaisen taiteen historia).
Haluan tuntea olevani keskeneräinen, jotta voin oppia koko ajan uutta.